Pahin viholliseni olen minä itse

en tiedä miten ja miksi olen edelleen tässä.. sydän lyö, ja hengitän. miksen pysty olla onnellinen? miksen onnistu niinkuin muut? miksi syytän itseäni? 

pään sisällä on paljon kysymyksiä, mihin en tiedä itsekkään vastauksia. elämäni on ollut tähän asti suurta taistelua itseäni vastaan. osa minusta on jo nyt luovuttamassa, päästämässä irti kaikesta ketä rakastan ja kaikista onnellisista muistoista. se osa minusta on jo valmis lähtemään viimeiselle matkalle.. 

mutta se toinen osa on tässä.. taistelee itkee ja kirjoittaa tänne..

mä oon suureks osaks onnellinen, siks tää onki niin sekavaa.. mä olin pitkään tavannu väärii jätkii, jotka rikko mua aina vaa pienemmiks paloiks. nykyään seurustelen maailman ihanimman miehen kanssa, jonka kainalo on turvapaikkani. hän muistuttaa paljon isääni, on vahva ulkoapäin ja sisältä herkkä. en tiedä mitä koskaan olenkaan tehnyt oikein, en tiedä.. miten olen ansainnut noin ihanan miehen tähän viereen. 

en haluaisi, että tämä olo pilaa meidän onnen ja suhteen. 

miten koskaan voinkaan korvata kaiken tuen ja voiman mitä se on mulle antanu. en oo koskaan tuntenu olevani rakastunut, nyt olen.

miksi en hymyile aidosti? miksi itken niin usein? miksen voi olla onnellinen siitä mitä minulla on? miksi haluan silti pois täältä? miksi minua ahdistaa näin paljon? miksi toivon etten enään heräisi aamulla? miksi miksi miksi.

kerroinkin tossa aikasemmin että taistelen itseäni ja ajatuksiani vastaan.. tuossa ylempänä on hyvä kuva joka on täysin sama keskustelu mitä käyn itseni kanssa päivittäin. 

satutan itseäni eritavoin, välillä viillän itseäni, koska haluan nähdä kun vuodan verta ja haluan siirtää kivun johonkin muualle edes hetkeksi. tiedän ettei se auta eikä ratkaise asioita.. 

toinen asia miten satutan itseäni on syömättömyys, kiellän itseäni syömästä ja syyllistän itseäni jos syön. 

miksi en anna itseni nauttia ruoasta, sehän on täysin normaali ja päivittäinen asia mitä kaikki tekevät? miksen saa olla hyvä juuri tälläisena? 

pelkään itseäni.. pelkään olla yksin, silloin tämä osa joka haluaa luovuttaa pääsee valloilleen.. tiedän helpointa olisi vaan lähteä viimeiselle matkalle..

mutta minussa on edelleen pieni osa joka haluaa olla vielä joskus onnellinen. minulla on maailman parhaimmat ystävät ja paras poikaystävä ja paras perhe. 

haluaisin vaan, että kaikki te minun läheiset ymmärrätte sen että teen parhaani, yritän kaikkeni jaksaa ja herätä aina uuteen aamuun. pelottaa milloin en enää vaan pysty.. 

miksi haluan kuolla? miksi en halua kokea kaikkea mistä olen aina haaveillut? miksi haluan jättää kaikki tärkeät ihmiset tänne? 

ps. aijon taistella, yritän ainakin. 

rakastan teitä kaikkia jotka autatte mua jaksamaan, jotka ootte aina seisoneet mun vierellä.